Pizzatarvike.fi blogi

Sähkökäyttöinen pizzauuni kotikeittiöön

15.4.2022

EDIT: Tilanne vuonna 2024 / Mistä sähkökäyttöinen pizzauuni?

Pizzatarvikkeen valikoimaan on lisätty useita sähkökäyttöisiä pizzauuneja, jotka sopivat hyvin harrastuskäyttöön ja esimerkiksi parvekkeella käytettäväksi. 

Lista uusista vuonna 2024 kauppaan lisätyistä sähkökäyttöisistä pizzauuneista:

Sähkökäyttöinen pizzauuni on ollut kuluttajien keskuudessa varsin pidetty ja niiden paistojälkeen on oltu tyytyväisiä. Linkeistä pääset tutustumaan kyseisten uunien ominaisuuksiin.
 
Valikoimaan on tulossa vielä myöhemmin loppuvuodesta uusia ammattikäyttöön ja pizzerioille suunniteltuja pizzauuneja sekä muita pizzauunitarvikkeita.
 

Aikaisempi artikkeli:

Kotikokin pizzauuni lämmitetään tyypillisesti kaasulla tai puilla, mutta kiinnostus sähköuuneja kohtaan on kasvanut jatkuvasti. Ravintoloissa sähkökäyttöisiä pizzauuneja on käytetty jo vuosia, mutta niiden ulkonäkö ja koko eivät kovin hyvin kotikeittiöön istu. Esimerkiksi meilläkin myynnissä oleva kaksikerroksinen pizzauuni sopii spekseiltään lähinnä ravintolan keittiöön.

Pizzanpaistajien Facebook -ryhmässä on keskusteltu esimerkiksi Effeuno -sähköuunin kimppatilauksista. Laitetta on kehuttu foorumeilla ja ilmeisesti käyttökokemukset siitä ovat olleet enimmäkseen positiivisia. Valitettavasti kyseinen uuni on kuitenkin Suomessa haastavasti saatavilla eikä sen tilaaminen onnistu Suomeen suoraan valmistajalta. Myös Sage Pizzaiolo pizzauuni SPZ820 toimii sähköllä, mutta sen paistolämpötila valitettavasti jää napolilaisen pizzan kannalta hieman matalahkoksi – noin 400 C°.

Ooni Volt -pizzauunissa paistaa jopa 450 °C
Ooni julkaisi vuoden alussa uuden Ooni Volt 12 sähkökäyttöisen pizzauunin, joka saapuu täyttämään tämän puuttuvan aukon Suomen pizzauunimarkkinoilla. Sen avulla paistat pizzaa niin ulkona kuin sisällä ja esimerkiksi taloyhtiöissä, joissa kaasu-uunin käyttö ei parvekkeella onnistu. Valmistaja lupaa uunin lämpenevän 20 minuutissa jopa 450 C° lämpötilaan, joten myös napolilainen paistuu uunilla nätisti puolessatoista minuutissa. Boost-toiminto säilyttää pizzakiven lämmön tasaisena paistokertojen välissä ja valo uunin sisällä helpottaa paiston edistymisen seuraamisen. Uunin ulkokuori on säänkestävästi jauhemaalattua terästä ja se on eristetty lämmön säilyttämiseksi. Painoltaan Ooni Volt 12 on myös kevyt, joten sen liikuttelu onnistuu helposti sisäänrakennettujen kahvojen avulla.

Uunin saatavuus vielä auki

Ooni Volt 12 ei ole vielä saatavilla Pizzatarvike.fi -verkkokaupasta, mutta se lisätään kauppaan lähiaikoina, kun sen hinnoittelu ja saatavuus varmistetaan valmistajalta. Tiedotamme uunin saapumisesta vielä erikseen sosiaalisessa mediassa, mutta myös pizzauunit -osiota kannattaa seurailla.

Lisätietoa uunin ominaisuuksista:

  • Pizzauuni sähköllä – niin sisä- kuin ulkotiloihin
  • Lämpöä varaava kolmikerroksinen borosilikaatti-lasiovi
  • Säätimet ylä- ja alalämmityselementtien lämmön säätöön
  • Sisäänrakennettu ajastin, lämpötilan säätö ja Boost-toiminto
  • 33,7 cm paistoalue
  • Valmis suoraan käytettäväksi tuotepakkauksesta
  • Kuumenee 450°C n. 20 minuutissa
  • Sisäänrakennetut kahvat ja keveys mahdollistavat pizzauunin helpon siirtelyn
  • 1 tunnin käytöllä täydellä teholla, Ooni Volt 12 pizzauuni kuluttaa n. 0,95 kWh

Tekniset ominaisuudet

  • Max teho: 1600 W (8 A sulake riittää)
  • Leveys: 52,9 cm
  • Syvyys: 61,7 cm
  • Korkeus: 27,9 cm
  • Paino: 17,8 kg
  • Pizzakiven mitat: 33,7 cm x 33,7cm
  • Pizzakiven paksuus: 10 mm
  • Pizzan maksimihalkaisija: 33 cm
  • Korkeita lämpötiloja kestävä teräsrunko
Shopping Cart